tiistai 31. maaliskuuta 2015

Papukaijaiset Sukat ja Lankalaihista 1/4 osa takana


Näitä Papukaija-langasta tehtyjä villasukkia,
vilahteli viime vuonna paljon facebookin käsityö ryhmissä.
Moni oli raidoittanut valkealla,
jonkin verran ehkä levottomankin papukaija langan.

Siitäpä idea omankin papukaija kerän käyttöön.
Ja kun ne polvisukat on lemppareitani, niin sellaiset sitten.

Kerä on jo pitkään pyörinyt laatikossa, kun en ollut sille käyttöä keksinyt.
Nyt sitten kun ei ollut kuin yksi kerä,
ja vihdoin idea sen käyttöön ja langan valmistus lopetettu,
niin tietenkin tapahtui neuloessa niin että.
Ihastuin tähän lankaan.
Ja nyt hieman harmittaa kun sitä ei enää saa.
Ja aiemmin en tästä langasta ollut pitänyt yhtään,
mutta valkea kaveri teki sille ihmeitä.
Ja nyt se olisikin ihana lanka, ja voisin neuloa siitä muutakin.

JyJu15-haasteen aloitus #20

Aloitus: 26.3
Valmiit: 30.3
Menekki: 168 g
Koko: 39
Puikot: bambuiset 3,5
Lanka: Seiskaveikka valkea ja papukaija
Ohjeena toimii jälleen oma ohjeeni,
joilla olen muutkin polvisukat tehnyt.


Sukissa on papukaijalla tehty 4 kerrosta 
ja valkealla 2 kerrosta.


Aloituksessa 20, 12, 12, 20 silmukkaa
12 krs:ta joustinta.
Kavennukset aloitettu kun sileää tehty 36 kerrosta.
Kärjessä jälleen sädekavennus.


Niinpä valmistui jälleen yksi JyJu15 työ.
2 olisi enää kesken.
Suunnitelmissa olisi kyllä aloittaa hieman extraa, 
mut saa nyt nähdä tuleeko aloitettua.
Nämä sukat on nyt sitten viimeiset tälle kuukaudelle,
ja nyt voidaankin katsoa hieman lankalaihista.

LANKALAIHIS,
 MAALISKUUN YHTEENVETO

Lankalaihis on nyt edennyt niin,
että ensimmäinen neljäsosa on takana.
Miten meni maaliskuu?

No lankaa en edelleenkään ole ostanut kerän kerää.
Poiskaan en ole mitään antanut.
Saanut olen 25 g, Hennan ilahdutus paketista.
ja sittenpä päästään kulutettuun määrää, joka on:
1,379 g
ja siitä kun vähennetään saatu lanka niin maaliskuun tulos on:
1,354 g
Aikas kivasti menee.

Aloituspainohan oli: 25 kg 365 g
Tavoite: päästä alle 20 kg
Tällä hetkellä loppu summa: 21 kg 733 g
Tällä tahdilla tavoite olisi toteutettu kenties toukokuussa,
jos ei sorru lanka ostoksille ;)

Tässä kuussa on eniten laihdutettu.
Reaali aikaista tilannetta voi seurata TÄÄLTÄ!

Kuinka muilla menee lankalaihiksen kanssa?
Ja onko sinulla joku lanka, mikä ei aluksi ole ollut niin kiva,
mutta "ihastuminen" lankaan tapahtuukin myöhemmin,
ja kenties niin ettei sitä silloin enää valmisteta?

Mukavaa maaliskuun viimeistä päivää! :)

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ilahtumisia!


LANKAHELVETIN Hennalta sain jokin aika sitten
ja siihen tartuinkin, 
ja ajattelin silloin myös muistaa Hennaa takaisin päin.

Henna ilahdutti näin:


Ihana regian lankakerä, herkkuja ja kortti.
Lanka on vaalean sinistä ja siitä 
voinkin meidän pikkumiehelle tehdä uudet sukat.
Herkut menee aina, mariannet onkin lemppareitani. 
Ja dumlet tulee hyvänä kakkosena, 
ne tosin meinasi mennä isännän suuhun, kun hän ne näki.
Hän vähin syö makeisia, mutta dumlet on niitä hänen herkkujaan.
Mutta empäs niitä hänelle antanut vaan ne meni omaan suuhun.
KIITOS HENNA! <3

Hennalle lähettämästäni paketista en innostuksissani muistanut ottaa kuvaa.
Mutta Henna onkin hoitanut sen puolestani,
ja sen näet TÄÄLTÄ!!!

Halusin ilahduttaa Hennaa takaisin päin, vaikka haastehan ei sitä vaatinutkaan.
Mutta syy siihen miksi näin?
Lankahelvetti on ensimmäinen blogi, mitä olen alkanut seuraamaan.
Sieltä saa hyviä ideoita omiin juttuihin ja ohje linkit löytyvät. 
Kuvat töistä ovat mahtavia, kumpa itsekkin osaisi tuon kuvaus puolen paremmin.
Henna oli viime vuonna ahertanut hirmuisen määrän sukkia, 
mutta itselleen ei ollut jäänyt yhtään paria, vaan kaikki menneet eteenpäin.
Mutta nyt on ainakin yhdet sukat ;)
Ja niinkuin Henna jo mainitsikin, ettei osallistunut kevään salaiseen neuleystävä rinkiin,
niin pakettia kasatessani, tiesinkin sen,
ja senkin takia paketin sisältö "kasvoi". 
Nimittäin itse ajattelin että olisin osallistunut salaiseen neuleystävään, 
mutta unohdin täyttää ja lähettää ilmoittautumislomakkeen ajoissa. 
Se jäi hieman harmittamaan, koska olisi ollut hauska miettiä paketteja.

Mutta tällä bloggaajakaveri-haasteella voin itseäni nyt toteuttaa.
Koska kaikki 3 muuta bloggaajaa, 
jotka haastoin niin osallistuivat myös haasteeseen.
Ja heidän ilahdutukset ovat vielä työn alla.
Haluan kasata jokaiselle omanlaisen ja heidän näköisen paketin,
mutta myös niin että paketti hieman muistuttaa myös lähettäjäänsä.
Tällä tavoin valitsen aina ystävienkin lahjat.

Ja Lankahelvettiin menneellä paketilla,
taisin "haasteessani" onnistua.

Tykkään todella paljon saada lahjoja, mutta myös niitä antaa.
Ja joskus hieman aina innostun lisäilemään kaikkea paketteihin.
Ideat sisällöstä lähtevät joskus hieman rönsyilemään 
ja sit jos oon saanu jotain päähäni, niin se sit täytyy toteuttaa.
Mutta pääasia on se että molemmat osapuolet on tyytyväisiä.
Ja minä ainakin olen. 

Mahtavaa viikonalkua kaikille! :)

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pöllöiset Patalaput

.
Silmilleni hyppäsi erittäin kiva pöllö patalappu,
jonka oli totettanut Khadin Lankalabyrintti
Aivan ihana!
Siitä innostuneena minäkin halusin tehdä
pöllöisen patalapun.
Mutta nämä patalaput ei olekkaan maikkarilta tuttuja pöllöjä.
Vaan ihan tekijänsä värisiä.
Mutta samalla ohjeella tehtyjä,
paitsi nokka on näillä kavereilla isompi.
ja itse sovellettu.
Nämä voikin olla maikkarin pöllön sisaruksia tai serkkuja.

JyJu15-haasteen aloitus #19

Aloitus: 19.3
Valmiit: 25.3
Menekki: Fuksia: 41 g
Turkoosi: 42 g 
Polkka Karamelli: 40 g
Violetti: 42 g
Vaaleanvihreä: 39 g
Yhteensä siis: 204 g
Lanka: Seiskaveikka 
Koukku: 4,0 mm


Näitä oli kyllä hauska tehdä. 
Kivoja ja nopeita virkkailla.
Myös erittäin hyvä jämälanka projekti,
tosin kaikki muut paitsi turkoosi on näistä tehty täysistä keristä.
Jämälanka laatikossa ei olisi ollut kuin tummia sävyjä enää.
Ja miten hauska lahja idea myös.


Näitä aion kyllä tehdä lisää,
nyt pieni tauko tähän väliin.
Ja seuraavat voisi tehdä vähän isompana. 

KIITOS
 Khadin Lankalabyrintti aivan mahtavan ihanasta ohjeesta! :)

Ja jälleen olen saanut uusia lukijoita :)
Ihanaa, tervetuloa seuraamaan.

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Aulikset


Lisää Miesten sukkia!
Nämä ovat AULIKSET
Malli on jälleen TAIMITARHAN Niinan suunnittelemat.

Ja kun Lankalaihiskin on menossa niin:
Tuplana nämäkin ;) 

Aloitus JyJu15-haasteeseen #4

Aloitus: 9.1
Valmiit: 22.3
Menekki: Harmaat: 131g
Vihepetrooli: 137 g
yhteensä: 268 g
Koko: 42
Puikot: 3,5
Lanka: seiskaveikka, Harmaa ( 048 )
Viherpetrooli ( 133 )



Kyllä meinasi olla ihan tuskaa saada nämä valmiiksi.
Johtunee siitä että värit on niin tympeet.
Kun nyt niin innostuin tekemään noita jämälankahommia,
ja väriäkin niissä piisasi.
Mutta tässä ne nyt kuitenkin on.
Ja loppujen lopuksi viherpetroolin
väriset sukat tuli aika nopeesti valmiiksi.
Ne tein viikonlopun aikana.
Päätin nimittäin viime viikolla että nämä on nyt saatava valmiiksi.


Harmaat valmistui ensin,
ja on ohjeen mukaan muuten tehty,
paitsi kantalapun jälkeen näissä on 48 kerrosta
 (ohjeessa 46 krs:ta)
Kiva, yksinkertainen malli.
Ja varren kohokuvio tuo kivasti ilmettä.
Hauska miestensukka malli,
toki käy myös naisten sukaksikin.


Viherpetrooli sukissa on varsi 
yhden 8 kerroksen mallikuvion verran pidempi,
kuin ohjeessa.


Eikun vaan sukkalaatiikoon joulua odottelemaan.
Tai tarvitsijoitaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Paulat


Maaliskuun sukkakalenterin sukat on
Ja mallihan on jälleen 
Taimitarhan Niinan suunnittelema.

Nämä sukat on myös JyJu15-haasteen
aloitus #17

Aloitettu: 1.3
Valmiit: 14.3
Menekki: 130 g 
 + kahdeksan nappia
Koko: 39
Lanka: seiskaveikka, Harmaa ( 043 )
Puikot: 3,5 bambuiset


Nämä sukat oli nopeat ja kivat tehdä.
Kun vaan innostui tekemään.
Tämä viikko on mennyt sairastellessa,
ei ole edes neulominen huvittanut.
Mutta eilen oli jo parempi päivä ja sainkin sukat,
nappeja vaille valmiiksi.
Napit kehtasin ommella kiinni vasta tänä aamuna.


Napit ovat peräisin SNY13-syksyn kierrokselta,
eli siis salainen neuleystävä on ne minulle lähettänyt.
Pientä väriä muuten harmaisiin sukkiin.
Sukat on muutoin tehty aivan ohjeen mukaan, 
paitsi kantalapun jälkeen kerroksia ennen kärkikavennuksia
näissä on 48 kerrosta, niin sain omaan jalkaan sopivat.


Ongelma minulla näissä oli kantalappu.
Joka ohjeen mukaan tehdään käänteisenä kantalappuna.
Siinä on vielä parannettavaa, kauheen pussukkamainen kantapää,
tulee minun käsialallani. 
Ensimmäiseen sukkaan tuli vielä pahempi kuin toiseen.
Ongelma on varmasti minun löysät nurjat silmukat.
Siinäpä sitten haastetta, tehdä tiukempaa nurjaa.
Mutta ne on nyt valmiit, ja niistä tuli muuten kivat.
Se riittää.
Ja näin ollen valmistui jälleen yksi JyJu15.haasteen työkin.
Enää puuttuisi 2 uutta aloitusta.
Täytyisi varmaan pikkuhiljaa alkaa neulomaan niitä Aulis-sukkia,
jotka jo tammikuussa aloitin.
Väreinä sielläkin harmaa ja viherpetrooli,
huhhuh, tylsät värit ;)
Mut jos edes muutaman kerroksen sais niitä eteenpäin, 
niitähän on siis 2 paria puikoilla.
Ja listan JyJu15 töistä näet TÄÄLTÄ

Ja sitten olis myös aletteva suunnittelemaan 
Ilahdutuspaketteja bloggaajakavereille.
Kaikki 3 jotka haastoin,
niin lähtivät mukaan. Jeee! 
Ja aion siiss muistaa myös haasteen lähettäjää,
hänen paketinsa sisältö onkin jo mietitty ja osittain valmis.
Muutama pikku juttu vielä niin saan paketin postiin,

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Nostalgisen raitaiset raitajämä sukat


Olen viime aikoina innoissani tehnyt  jämälanka töitä.
Ja tässä tulee taas yksi.
Raidallisista jämälangoista tehdyt polvisukat.
Näissä on jotain tosi,tosi vanhojakin raidallisia jämälankoja.
Kaikki Novitan tuotantoa jälleen.

JyJu15-haasteen aloitus #18

Aloitettu: 5.3 
Valmiit: 7.3
Menekki: 183 g
Koko: 39
Puikot: 3,5 bambuiset


Näitä oli kyllä hauska tehdä,
ja silläpä ne valmistuikin niin nopeasti,
ja loppujaan ei ollut ihan hirveästi edes pääteltävää.


Jostain syystä sukat tuovat mieleeni,
lapsuudesta tutut räsymatot.
Meillä oli niitä kotona paljon,
ja on vielä tänäkin päivänä, kun äipällä on
omat kangaspuut.
Sieltä on kyllä ajoittain tipahtanut aika villejä mattojakin.


Jämälankoja olisi vieläkin jäljellä.
Josko yhdet sukat vielä,
Näistä sukista sain joitain pikku jämiä,
myös työn alla oleviin jämälankojen jämäsukkiin.
Niissä on jo varren aloitus tehty, molempiin sukkiin,
mutta ajattelin että alan niitä enemmän tekemään,
 kun saan molempiin sukkiin kerittyä edes varren langan jämät.
Ne varmasti kevään mittaan tänne päätyvät.
Kohta on jo pakko mennä kaivamaan täysiä keriä työn alle,
jämälaatikossa alkaa olla jo nyt tylsiä jämiä enää,
kaikki värikkäimmät on jo käytetty.
Aika tumma painotteista enää jäljellä.

Nyt vähän värittömien töiden pariin,
tai suoraan sanottuna harmaiden töiden. ;)

Oikein Hyvää Naistenpäivää kaikille! <3

torstai 5. maaliskuuta 2015

Polvisukat, jämälangoista


JyJu15-haasteen aloitus #15
Jämälanka polvisukat.
Lempi puuhaani on neuloa polvisukkia,
raidallisia sellaisia. 
Ja nyt kun olen kavasti innostunut tuhlaamaan jämälankoja,
niin tälläiset syntyi tällä kertaa.


Aloitus: 26.2
Valmiit: 5.3
Menekki: 190 g
Puikot: 3,5 bambuiset
Koko: 39
Lanka: Seiskaveikkaa kaikki 

Ja nämäkin sukat on tehty samalla ohjeella, 
kuin muutkin polvisukkani.
ohjeita löydät Täältä tai Täältä!


Varressa 12 krs:ta joustinneuletta.
16 cm vartta yhteensä ennen ensimmäistä kavennusta.
1. ja 2. kavennuksen välissä 8 kerrosta,
3. kavennuskerroksen jälkeen 4 kerrosta väliä kavennuksissa.
Näissä sukissa aloituksessa 64 silmukkaa.
Koko varren pituus ennen kantalappua 38 cm


Jämälankalaatikkoa kaivaessani, tuli siellä vastaa
raitaisia jämälankoja.
Seuraava projekti onkin tehdä niistä sukat.
Saattaa tulla villit.
Ja jämälankoja löytyy kyllä vielä tälläisiinkin versioihin,
tummia lankoja varsinkin.
Mutta taas on kuitenkin laihdutettu lankoja näiden myötä 190 g,
jotain tuloksia tällekin kuukaudelle luvassa siis.
Saa nähdä milloinka sorrun ostamaan uusia,
muutaman kerran jo on syyhyttänyt ostaa,
mutta vielä toistaiseksi olen mieleni malttanut. 
Tähän JyJu15, projektiin, 
olikin tarkoitukseni käyttää lankoja omasta varastosta,
joten työtkin määräytyy sen mukaan,
 mitä keksii tehdä näistä jo olemassa olevista langoista.

Värikästä loppuviikkoa kaikille!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lankalaihis, helmikuun yhteenveto


Ja niin on Helmikuukin eletty.
Ja se oli lankalaihiksen toinen dietti kuukausi.
ja miten kävikään?

Ostettu: 0 g
Käytetty: 1,107 g
Annettu pois: 0 g

Eli helmikuussa puikot ja koukut on heiluneet.
Dietti on kyllä kivasti lähtenyt käyntiin
näiltä kahdelta eka kuukaudelta.
En oo vielä tän vuoden puolella ostanut ainuttakaan lanka kerää.
Muutaman kerran olis mieli tehnyt, mutta oon vielä malttanut mieleni.
Muutamaa ideaa varten kyllä joutuu ostamaan sit lankaa.
Mutta täytyy yrittää saada nämä JyJu15- projektit,
ensin alta pois, tai ainakin aloitettua kaikki.

Näin ollen lankavarastoni koko tällä hetkellä on:

23 kg 87g 

Ja taivoitteenahan oli, että lankavarasto olisi alle 20 kg joulukuussa.
Tällä tahdilla onnistuu, mutta sitten kun iskee se langan osto tarve...
No katsotaan sitä sitten miten käy.

Olen siis laihduttanut yhteensä tammi-helmikuun aikana:
2,278g

Vahva aloitus.
Ja maaliskuulle jää myös aika monta projektia, joissa on ihan
kivasti lankaa "kiinni".
Ja ekan työn sainkin jo valmiiksi,
niin jotain tuloksia myös maaliskuulle.

Tästä on hyvä jatkaa!
Loistavaa Maaliskuuta kaikille!

Tyttömäinen pöllötyyny


Innostuin niin Pöllötyynystä
että piti melkein perään tehdä toinen.
Tällä kertaa tyttöjen värinen.
Ja tyynyhän osallistuu JyJu15-haasteeseen
aloituksena #13

Aloitus: 18.2
Valmis: 1.3 
Menekki: 236 g
Virkkuukoukku: nro 4,0
Lanka: Seiskaveikkaa kaikki
Ohje: Neulo -lehdestä 1/15 sivu 52


Näitä on kyllä ihan huippu hauska tehdä.
Seuraavan voisi tehdä hieman pienemmän.
Tällä pöllöllä myös sisällään 50 cm x 50 cm sisustustyyny.
Tällä pöllöllä silmät on hieman pienemmät ja nokka suurempi,
kuin ensimmäisellä versiolla.
Langat siis jälleen seiskaveikan jämiä.
Saattaa olla että tämä pöllö jää myös meille asuamaan.
Toisen pöllön kaveriksi.
Tälle pöllölle kertyi korkeutta: 53 cm.

Ja tässäpä vielä molemmat yhdessä:


Tässä uudessa pöllössä pystyinkin korjaamaan virheeni, 
mitä tein ensimmäiseen pöllöön.
Ekassa pöllössä en ollut tyytyväinen nokkaan 
ja silmät meni liian kauaksi toisistaan.
Nyt tyttöpöllön kohdalla, 
onnistuin mielestäni paremmin ja miellyttää omaa silmää kivasti.
Virheistä oppii, vai mitä? 

Oikein ihanaa maaliskuun ensimmäistä päivää! :)
Kevättä kohden mennään vauhdilla.